18.8.2017

Päivityksiä paratiisista

Hei hoi hengissä ollaan! Olen vain ollut saamaton ja siitäkös itselle raippa raikaa. Joskus on. Joskus ei. Täällä paratiisissa mietiskelen syntyjä syviä ja poimin tatteja. Nyt niitä alkaa tulla. Voi kuinka hurmaavaa olikaan tänään lampsia sienimettäs. Jotenkin hirveen sulosta ja antoisaa. Ei se ole pötypuhetta, että ihminen voi mettäs hyvin. Verenpaineet laskee, sykkeet tasoittuu ja mielikin virkistyy. Ja hei, puhumattakaan siitä, että korin pohjalle löytyi muutama mehevä ja pullea tattiyksilö. On nähkääs illan ape turvattu. Tattirisottoo ja paistettua kuhaa rakkaalleni laitan. Voi että.



Ei sille mitään voi, että syksy jo koskettelee. Ilmas on vaan sellainen syke. Kostee on kuin viidakossa ja ihmeen lämmin. Ihan siis shortsikelit juu. Saavuin eilen ja nautin omasta seurastain. UK saapuu tänään ja rouva laittaa arjesta juhlaa. On ihanaa olla hiljaisuudessa. Kuunnella lähes äänettömyyttä ja antaa rauhan tulla. Näillä kilometreillä rauha saa uuden merkityksen, se on parasta mitä maa päällään kantaa. Arjen pyöritys voi olla hulabaloota ja siks tänne on aina hienoo paeta. Voi että, kuinka tästä paikasta saakaan olla kiitollinen.



Mitäs, mitäs. Koti pikku hiljaa saa päätöstään. Liukuovet eteiseen asennettiin viikolla. Ei iso asia mutta vaikuttava. Kuinka sitä voikaan tulla onnelliseksi jostakin liukuovista. Törkeen materialistista. Ihan hävettää. Mut se on se järjestys mikä olla pitää. Ja vanhat oli toimimattomat ja kakan väriset. Nyt on hyvä.



Ruokailutilan tapetti on myös valmis ja sekös mua jännää. Se on joko sikahyvä tai sit mennään mettään ja pahasti. Niin no, ei toi mettään meneminenkään huono asia ole. No mut joo, ymmärrätte yskän. Jos tapetti toimii, niin se on piste iin päälle. Paikka on hankala, monta mutkaa matkassa ja päätin ottaa riskin. Sitä ei näe ennen kuin vuodat on seinillä. Laitetaan ne nyt su tai ma. Joko ne jää tai sit lähtee veke ja laitetaan maalipinta. Elämässä on otettava riskejä ja silleen.

Mai laav

Mä oon kertonut, et kärsin inhottavista painajaisista. Ne ei oo normaalii, mennään siis sillä tasolla. Mut nyt olen päässyt niin pitkälle, että oireyhtymää tutkitaan. Olen saanut lääkkeitä, menen uni ja -traumapolille, luulisi et sieltä jotain selvää saa. Vika on korvien välissä, sano. Ja mikäs, pääasia, että selviäisi. Eihän tollasta helvettii kukaan jaksa. Outoa on ja sen vaan sanon ettei ihminen pääse pakoon itseään. Tässä kuulkaa tarvitaan ihan terapiaa. Olen valmis.

Jassoo, taidan tuikata sauna tulille. Vedet on kannettu ja puut hakattu. Sen kun tuikkaa. Kylven pitkällä kaavalla. Joku naamio täytyy laittaa. Niin ja nauttia. Ajoissa laittaa illallista ettei syödä taas puolilta öin. Ai niin, poimin vadelmia ja mustikoita. Niitä tulee jälkkäriin. Vähäks huikee tarjonta. Luonto antaa. Nyt alkoi sataa. Hiljalleen ropisuttelee. Se on jotenkin romantique. Sopii mulle. Nää on parhaita, elokuun illat. Kynttilät täytyy sytytellä. Kohta alkaa puhelintoivekonsertti. Mikäs tässä, valmiissa maailmassa.


5.8.2017

Tänään ollaan tunnelmissa

Hyväinen huomen. Mökin terdellä istun ja tuuli tuivertaa tukkaa, käy kiinni antaumuksella ja se tuntuu hyvälle. Pihapuissa osa lehdistä jo kellertää, etteikö olisi jo syksyn tuntua. Raskaan duuniviikon jälkeen tänne oli ihana saapua. Kuunnella luontoa ja hetken antaa olla vaan.

Mutta vain hetken. Tänään on juhlat ja se antoi etukäteistehtävää jo eilisille. Ulkotulet piti viritellä, paskahuussi tyhjentää, vieraiden pedit laittaa ja sen sellaista puuhasteluu. Ruokaostokset on sellaiset laajamittaiset ja ne tulee suunnitella tarkkaan. Kävin eilen uudessa lippulaivan koomarketissa. Iso on ja hieno. Ikävä puoli noissa halleissa on se, että mitään et löydä mistään ja ostosten tekoon menee aikaa. Olen hommannut sellaisen perässä vedettävän, pyörillä kevyesti rullaavan kauppakassin. Sellaisen mitä ikäihmiset käyttää, juu nou? On muuten hemmetin hyvä kapistus. Ihan ostin Ikeasta ja maksoi vaivaiset parikymppii, mutta kevyt on kantajan kantaa ruokansa ja muut tykötarpeet. Erittäin hyödyllinen ja oiva keksintö. Ja hei, mä alan olla jo ikäihminen...

Tänään saan vieraita aina Espanjasta saakkaa. Illan menyy on suomipainotteinen, ofkoors. Keittiön tervehdyksenä tarjoillaan lohipastrami vadelmamajoneesilla, sit syödään kokin salaatti, pääruokana sienipastaa ( totta kai, itse poimittuna. ) Sit tulee suomalaisia juustoja ja kaiken kruunaa marjaisa täytekakku. Oih, kuinka hauskaa onkaan pitää juhlat. Kuten jo varmaan olen todennut, niin tälle kesälle varsinaisia mökkivieraita ei ole ollutkaan. Martta on ollut lopun uupunut, eikä ole jaksanut juhlia järjestellä. Mut nyt on taas virtaa ja hyvä buugi.

Emäntä tuumailee...

Elokuun illat ovat parasta juhla-aikaa. On pehmeän tummaa ja lämmintä. Joskin tälle illalle taitaa tuo lämpö olla viiteellinen käsite ja liekkö tuota vettä rätkii. Mutta ei hätää, olen kattanut yläterden hellään syleilyyn ja viritellyt valot aistittavaksi. Silleen kiva, kun on olemassa suojaisa paikka, mut silti ulkona. Mikä onkaan ihanampaa kuin istua kynttilän ja lyhtein valossa, huopiin kääriintyneenä ja päihtyä iloisessa seurassa. Ei kai mikään ole se hauskempaa.

Juuri eilen puhuimme siitä kuinka sosiaalittomia olemmekaan olleet viime ajat. Asiaan tulee tehdä korjaus ja tuleva syksy onkin yhtä juhlaa. Suunnittelimme, että ainakin kolmet tupaantuliaiset pitäisi pitää ja mikäs siinä, syksy on pimeydessään juhlan aikaa. Ja aina alkusyksystä mua puree kulttuurikärpänen ja pitää juosta kaikenmaailman taidepläjäyksissä. Huomaatteko, mä taidan alkaa olla elossa taas. Luojalle kiitos hallelujaa.

Hei, sain torstaina verhot. Se oli joulu. Väsyneenä, työn täyteisen viikon jälkeen oli verhot pakko saada ikkunoihin. Tottahan toki, ne oli myös silitettävä ja kyllä se illan otti, mutta voi sitä onnea, voi sitä autuutta, kun sain ihastella verhottua kotiamme. Jossakin elämäni vaiheessa en ollut verhoihmisiä. Mutta kyllä täytyy sanoa, että ne tekevät kotiin sen pehmeyden ja kotiolomaisen tunnelman. Erityisen ihastunut olen makkarin verhoihin. Ovat jännittävät ja koko makkari sai nyt sen kaivatun ilmeen. Kaikki varmaan tietää, että r a k a s t a n kankaita ja ne ovat minulle hyvin henkilökohtainen juttu. Nyt koti alkaa olla jo siinä kunnossa, että saa tehdä sitä stailausta. Se on sitä parasta, mistä nautin suunnattomasti. Vieläkään en laita kuvia, koska ne väliovet puuttuu ja tekevät ikävän näköistä tunnelmaa. Katsokaas, kaikki karmit ja peitelistat puuttuu myös ja kaikki on vielä niin rujoo. Mut asiaan tulee muutos het syyskuun alusta ja sit pääsen kuvailee ja laittaa myös teille nähtävää.

Ei hitto, nyt emännän täytyy suoriutua kyökin puolelle. Vieraat tulevat jo puolilta päivin ja hyvä emäntä tekee mahdollisimman paljon valmiiksi etukäteen, että on sit aikaa seurustella vieraiden kanssa. Täytyy keretä myös tukkaa pikkasen kikertää ja laittaa punaa huuliin. Ehkä laitan kuitenkin pappeljotit siksi aikaa, kun ruoka nousee. On tukka sit kivasti kuohkea juuri parahiks, kun vieraat saapuu. Mahtavaa viikonloppua kaikille, juhlikaa kanssani!

30.7.2017

Siinäpä sitä sitten niin

Ilmassa on sellainen tietty surumielisyys ja jäähyväisten jättö. Sellainen, minkä kokee vain kerran vuodessa. Aina silloin, kun lomat loppuu. Siis kesäloma. Ei talvella ole samanmoista. Kai se liittyy myös siihen, et tajuaa yhden kesän taas menneen. Vaikka ei se mihinkään mene. Vielä sitä on jäljellä ja taas ensi vuonna se on tässä. Ei tartte kuin vuosi odottaa.

Kaunis aamu. Eilinen iltakin oli kaunis. Mut ei sille mitään voi, et ei niistä enää silleen nauti. Duunit pyörii jo päässä ja kaikki se mikä odottaa syksyssä. Linnutkaan ei enää laula, ei kai niitäkään kauheesti enää laulata. Ei sillä, että olisin jotenkin down, ei olemoisinkaan, mut aina tähän vuodenaikaan liittyy joku kaihomielisyys. Se niin kuin kuuluu asiaan. Se on se draaman kaari. Luopumisen tuska tai jotain.



Tähän auttaisi uusi koulureppu. Se oli syksyisin aina se juttu. Mä muuten muistan millainen mun ensimmäinen reppu oli. Tai ei se mikään reppu ollut. Olin jo silloin käsilaukkuihmisiä. Jos ymmärrätte yskän. Kaikilla muilla pojilla oli tietysti tavallinen reppu, mut ei mulla. Sain sellaisen keinonahkaisen, sinisen, olalla kannettavan laukun, jossa oli lentoyhtiö SAS:in merkki, tuskin logo. Ei siihen aikaan ollut logoja, ne olivat merkkejä. Olisinko jo silloin ollut bränditietoinen. Suattaapi olla. Se oli hieno. Kannoin sitä rennon arvokkaasti olallani ja etten vaan olisi kuvitellut olevani vähintäänkin lentokapteeni.

Koulun alkuun saatiin aina uudet releet ja käytiin kesän jälkeen parturissa. Silloin kaikki uusi alkoi ja siks lomien loppu ja syksyn alku oli sit kuitenkin ihan jees. Kävin parturissa jo keskiviikkona ja ainahan voin tänään käydä isos ompussa ostaa jonkun uuden paitulin. Siit se lähtee taas.



Tosiaankin koulua alkaa taas. En nyt muista, joko kerroin, että valokuvaopinnot jatkuu. Tällä kertaa viestinnällisen kuvauksen parissa. On sanomattakin selvää, että odotan sitä. Hah, katsokaa kuinka kivaa, koulu alkaa ja mä saan uuden repun!

Pikkulapset kiljahtelevat vastarannan yleisellä uimarannalla. Mitä ne tähän aikaa siellä kiekuu. Ja vielä pyhäaamuna. Äsken joku natiainen huusi: "Nyt aurinko tulee, se on nyt tässä!" Varjossa on tietysti viilee ja aurinko rakoilee pilvien kans kilpaa. Tullakseen esiin, se lämmittää viluista polskijaa. Tämä kesä jää muistoihin viileistä vesistä. En ole koko kesänä vesijuossut, kun vesi meillä on oikeesti ollut sen verta viileetä, että se olisi epämukavaa juosta. Tai sit se on vaan mun seliseli, enkä laiska paska saa sen verta itsestä irti. Kyllä siellä aina juosta voi, mut sen jälkeen on niin syväjäädytetty, et pitäisi istua saunassa villaset päällä alun kakstuntii. Ei kiva hei.



UK ja pikku koira nukkuu vielä. Alanko laittaa jo paikkoja lähtöä varten vai meniskö vielä hetkeks pötkölleen. Nauttis ja hämäis itteensä, että ei ole kiire mihinkään ja loma sen kun jatkuu vaan. Huomenna lähettäisi Rohdokselle vesijuoksee ja syömään jäätelöö ja fetajuustoo. No tässäpä tätä on taas dilemmaa. Ehkä mään, ehkä jätän mänemättä...

29.7.2017

Annan uuden elämän

Viimeisiä viedään, sano renki, kun piikaa yöjalalla vonkasi. Loman loppu häämöttää, ei sille mitään voi. Ollaan otettu relaksantisti ja viime yönä vetäsin kakstoista tuntia unta palloon. Se on jo aika hyvin. Ollaan laitettu jalalla koriasti ja tehty ei mitään. Just passeli päätös lomalle. Tästä on mahtava aloittaa tuleva syksy. Hmmm, tuntuu aika hyvälle sanoa syksy. Sehän on paras vuoden aika, varsinkin nyt, kun kaikki se härdelli on ohi ja helvetti läpikäyty. Ei mittään hättää. Hiekkapohja ja silleen.



En mie ihan laakereillani ole ollut. Tuossa jokunen viikko sitten löysin paikalliselta kirpparilta meille olohuoneen pöydän. Olin etsimässä yöpöytiä, mutta ei löytynyt sellaisia mieleisiä. Törmäsin kyllä tähän kaunottareen. Se jäi mieltä kaivelee ja eilen käytiin hakemassa se kotiin. Nyt olen sitä hiukkasen hionut ja vetänyt venelakan päälle. Alle vielä pyörät, niin siinä meille oivallinen pöytä. Laatikon hyviä puolia on se, et sinne saa kaikki pöydällä pyörivän sälän piiloon. Kaket, lehdet, kynät, UK:n kalsarit, housut ja vaikka koko ukon, jos alkaa kovin ärsyttää. Hintaa laatikolla oli vaivaset 25 egee, lakka ja pyörät päälle, niin budjetissa pysytään. Ja himas pitää olla jotain vanhaa tarinaa ja ennen kaikkea se, et olet niin kuin omin pikku kätösin nähnyt vaivaa ja annat vanhalle uuden elämän. Se on ajatuksena hieno. Joku vanha meijerilaatikko on hän. Wellkam tu mai njuu houm.



Olen elänyt jo monta päivää sunnuntaissa. Niin kuin tänäänkin. Mut nythän on vasta löördaag. Menee sekaisin, kun lomalla on koko ajan tunne, että olisi viikonloppu. Lomalla ei nähkääs ole arjen tunnetta. Enihau, joku pikku reissu tälle päivälle tehdään vielä. Niitä niin lähimaisemissa. Pitäskö mennä Lohjalle, siellä ei ole vielä tälle lomalle käyty. Huomenna on lähdettävä ajoissa himatsuuniin, duunit alkaa Ma ja pitää jotenkin päästä laskeutuu arkimoodiin.



Ens viikonloppuna tulee vieraita. Hah, ne ovatkin ainoat tälle kaudelle. Niin oli alkuvuosi rutistusta, että Martta ei ole jaksanut juhlia järjestellä. Tässä nimenomaan huomaa sen, kuinka sitä ihminen ikävästi ikääntyy. Ennen juhlat polokastiin pystyyn syntymän ja kuoleman välissä, tuosta vaan. Nyt pitää kerätä voimia, että jaksaa hengittää. Saan vieraita aina Epsanjasta asti ja menyy on jo kovasti pyörinyt mielessä. Nyt on hyvä aika juhlille, ettei ole peräti venetsialainen viikonloppu. Vai mäntkö se jo? Ulkotulet laitellaan, oli venetsia tahi ei.



Nyt suoriudun sinne missä kuninkaallisetkin käy yksin. Hah, olisipa hauska nähdä kunigatar silvia tai viktuuria meittin paskahuussissa. Se on viittä vaille pystyssä ja kärpäset vain pörräisi diadeemissa. Siinä saattaisi muutama herreminguudendo päästä. Turvamiesarmeija päivystäisi ympärillä, peläten, että koko laitos räjähtää. Siellä ei meinaan passaa liikaa paukutella silviankaan, sen verta heikossa hapessa koko paskaamo. No mut joo, näihin tilanteisiin ja tunnelmiin. Se on moro ny!


26.7.2017

Elämän menoa

Täällä ollaan taas ja hengissä! On reissuttu lomamatkaa ja laitettu kotia. Eilen tuli sit se hetki, et mitähän tekis. Jumalallinen tunne. Tällä haavaa olen tehnyt kaiken sen mitä voin tällä hetkellä tehdä. Okei, yksi johdon pätkä on listoittamatta ja sekös häiritsee. Lista on jo ostettu, mutta se jäi autoon, joka on tällä hetkellä huollossa. Siellä se odottaa.

Meijän möksä

Verhot ja yksi tilattu matto odotuttaa myös. Ja ne uudet sisäovet ja peiliovet eteisen kaapistoon. Ai niin, unohdin vallan, että se pikkuveski odottaa myös pintakäsittelyä. Ne sit myöhemmin ja siinä se olisi. Ei saattaisi uskoa tätä todeksi. Sit alkaa se pyttyjen ja pytinkien asettelu, taulujen paikkojen tarkennus ja stailaus. Mut noi on sellaista hienosäätöö, et ilman niitäkin pystyy elämään.

Kalajoen hiekat

Olemme kasanneet 3 yöpöytää, yhden kenkätelineen, yhden keittiöön tarkoitetun apupöydän, yhden laatikon keräyspapereilla ja jumalattoman vaatekaapin. Mä voisin pestautua kalusteasentajaksi. Just joo, ei oo ihan mun hermojen hommaa. Mut hienosti me selvittiin. Onneks UK:lla on sellaiset lehmän hermot ja loogista päättelykykyä. Mulla olisi kasattavat lentäneet partsilta alas monemoista kertaa. Mä oon niin ylpee meistä! Me teimme sen.


Ei elämä siis ole ollut pelkää asuntoa. Otettiin lyhyt ja intensiivinen lomamatka ympär Suomee. Harmillisesti kotikaupunki typistyi yhdeksi yöksi, mut aikataulut oli sen verta tiukat. Oli pakko päästä laittaa loput asettelut himaan, koska ens viikolla alkaa sit arkinen aherrus ja koti pitää olla silleen kunnossa, et täällä voi häiriöttä asua. Ja mun häiriö tarkoittaa sitä, että joka ikinen asia on just niin kuin sen pitää. Ei voi sietää keskeneräisyyttä.



Kierrettiin sellaisia mestoja missä en olekaan aikaisemmin käynyt. Yksi yö Kalajoella, yksi yö Raippaluodossa. Huikein oli ehdottomasti tuo Raippaluoto Vaasassa. Yövyimme lasisessa mökissä ja maisemat oli mykistävät. Rauha astui sieluun ja ympärillä aavaa ulappaa ja hillitön auringonlasku. Kilometrejä kertyi kiitettävästi ja pylly puutui pahemman kerran. Mut mä tykkään kesällä reissata kotisuomessa. Täällä on upeita paikkoja ja hienot maisemat. Sinne Kokkolaan terkut, et ohi ajettiin. UK:lla oli duunijuttuja ja aikataulut pisti vain ohiajamaan. Next taim. Jossain huoltoasemalla käytiin tankkaamassa ja kovasti ympärilleni katselin, joskos olisi törmätty.


Loma loppuu kohta. Olisin voinut vielä jatkaa. Järkky nopeesti on aika mennyt. Ja voisi melkein sanoa, et tää loma meni tähän asunnon laittoon. Toisaalta hyvä, et on saanut rauhassa laittaa ja nyt voi syksyn kohdata rauhassa, eikä tartte himaa ressata. Toisaalta ihana, kun elämä palautuu arkisille urille ja toivotaan, et syksy on hyvä ja armelias.

Tuolla me yövyttiin

Tänään saan auton huollosta ja katsastuksesta. Kiva ylläri oli tuhannnen euron lasku. Auton omistajan onnea, auts. Mietin vain, et miten paljon noissa saattaakaan olla ns. tyhjää. Pitää vaihtaa sitä, pitää vaihtaa tätä. Mistä hemmetistä mie voin olla varma, et niin on oikeesti. Jos vain huvikseen vaihtelevat, et saadaan lisää fyffee. Kai se on vain luotettava. Mut arvatkaa mitä, mulla on ihan törkee autokuume. Hemmetin hemmetti. Perustelen, nyt olisi tavallaan järkevää vaihtaa, kun siitä vielä jotain saisi vaihdossa. Hah, toi on vaan ittensä hämäämistä, mut autokuume on just sellainen. Rienaa ihmispoloa.

Auringonlasku Raippaluodossa

Nyt mää lähden mökille. Loppuviikoksi on luvassa pelkkää nautintoa. Otetaan kaikki irti. Ellen nyt eksy autokauppaan. Enihau, kaikki joukolla nauttimaan. Kesä on lyhyt, jos sitä on ollutkaan. Tsau!

11.7.2017

Nautin simona lalalaa

Vihdoinkin saan kirjoittaa sanasen onnellisuudesta, saavuttamisesta, pupujusseista, vaaleanpunaisista hattaroista, päivänkakkaroista ja jumalaut siitä, et me ollaan päästy kotiin! Osaanko edes sanoiksi pukea tätä onnen tunnetta. Jos en sitä, niin ainakin sen, et nyt tajuan miten hemmetin ahdistunut olenkaan ollut tilanteesta. Joku voisi ajatella, et kyl on huono kestämään tuo ihmispolonen, mut samalla ymmärsin myös, et mun elämä on ollut koko tän vuoden pelkkää remontin ja väliaikaisuuden kestämistä. Ensin oli sen vanhan asunnon putkiremppa ja siihen het perään tämä. Eli koko tää vuosi on mennyt ja nyt se alkaa olla ohi. Se alkaa olla OHI. Tajuatteko?! Ei vuosi vaan tämä saatanallinen remontti. Ou jee!

Tässä meidän yhteistyö kuvausleiriltä. Mun parina oli Hellen Willberg ja meillä kyllä synkkasi heti hyvin. Aiheena oli matka ja piti yhdistää valokuvaa ja kuvataidetta. Teos on nimeltään sielun matka ja siinä kohtaa elämä, sekä helvetti.
Riehuin asunnolla kolme päivää. Menin perjantaina siinä uskossa, että kaikki olisi valmista. Paskat. Mut tein sellaisen liikkeen, et aloin vaan kantaa reiskan kamoja rappukäytävään ja ilmoitin, et mun on päästävä siivoamaan asunto. Hää tajusi et nyt on rouva tosissaan. Hetken olin voimaton ja en oikein tiennyt mistä aloittaa. Tartuin vaan tymäkästi hommiin ja siitä se lähti purkautuu. Laitoin kamoja paikoilleen ja kävin purkamaan pahviloudia ja siivoamaan, siivomaan ja vielä kerran siivoamaan. Imuroin, pesin, pesin ja imuroin. Pikku hiljaa se paska betonipöly alkoi nöyrtyä edessäni ja tunsin, et se ei seuraa mua joka paikkaan jalkapohjissa ja sukissa. Seljätysvoitto.

Otin aina huoneen kerrallaan ja laitoin kaiken sen minkä pystyin. Paljon on vielä laittamatta ja ollaan silleen vaiheessa, et ei edes täysin valmiiksi saada. Vaatekaappi mm. puuttuu ja sitä ennen ei voi niitä nyssäköitä mihinkään purkaa. Se ottaa luonnolle, mutta ymmärrän olevani voiton puolella.

Sunnuntai-iltana tavoitin yhtäkkiä onnellisuuden tunteen. Sen sellaisen suloisen, minkä vain oma koti voi sydämes läikäyttää. Hitto, kun tuntui hyvälle. Asunto alkaa olla koti ja kaikesta huolimatta siitä tulee kiva ja just meidän näköinen hima. Saatte kuvia sitten, kun on valmista. Sisäovet tulee vasta elokuussa ja pikku veskistä puuttuu mikrosementti kaikilta pinnoilta. Ne on sit syksyn juttuja.

Voitolla ja valoon tullaan taas
Reiska on tullut jatkamaan kylppärin viimeistelyä ja mää läksin mökille bilettää. Antaa hänen nyt kaks päivää tehä rauhas ja mä saan viettää normaalielämää ja ehkä jopa hitusen nauttia. Ystävät rakkaat olivat myös mökillä ja ei aikakaan, kun kemut oli pystyssä. Jösses, kun oli kivaa. Jotain sellaista mitä olin tietämättäni kaivannut. Jotensakin se elämä tuntui niin ankeelle. Koko ajan vain vastoinkäymisiä. Juu, juu, tiedän, että nekin kuuluu elämään, mut kyllä ihminen kaipaa myös onnistumisen, ilon, juhlan tunnetta. Ehkä tää tästä balansoituu ja rouva saa henkisen tasapainon.

Miehän olen lomalla ja oikeastaan vasta nyt tunsin sitä vapauttavaa tunnetta siitä, että saa ja voi olla lomalla. Yritin eilen unhoittaa suorittamisen hetkeksi ja olla vaan tilanteessa ja siinä hetkessä. Mun piti palata tänään himaan, mut ihan kuulkaa repäsen rajusti ja jäänkin möksälle vielä yhdeksi illaksi nauttimaan. Voitteko kuvitella, mitä leväperäisyyttä! ja tästä varmasti herra iso herra pudottaa sellaisen lohkareen niskaan, että taju lähteekin sitten loppuvuodeksi. Mut huihai, nyt mie nautin, koska tämä hetki voi olla katoavaa ja se menee ohi, ennen kuin siitä kiinni saan. Nautin, nautin lalalaa. Oon ihan simona ja nautin, nautin lalalaa.

6.7.2017

Mielettömän mielikuvat

Kuikka huuteloo järvellä. Miksiköhän se on sellainen yksinäinen ja surullinen huuto. Se kuulostaa sille. Mistäs mää voin tietää, kuikalla voi olla vaikka kuinka hauskaa ja hirveet bileet ja onnesta siellä huuteloo. Onko se ihmisen mieli, joka asettaa mielikuvat asioille. Se on sama juttu, jos lähimarketissa on vain yksi yksinäinen korvapuusti laarissaan, siellä orpona kaikkien berliiniläisten ja karjalaisten joukossa. Pakkohan mun on se ostaa ja syödä pois. Ettei toisen tartte yksin olla. Ja mistä mää tuonkaan tietäisin, saattaa nauttia yksinäisyydestä. Kumma on ihmisen mieli.



Järveltä puhaltaa kylmä tuuli. Niskaan jäätää ja raikasta on. Minusta tällainen keli on sopiva, ei ole liian kuuma. Mut hei, kyllä nyt saa vähän valittaa. Aivan kuin kesää ei olisikaan, on vain sen odotusta. Ei kande hirveesti odotella, se saattaapi käydä niin, et ohi mänt niin, että hujahti. Ihmisen pitäisi nauttia siitä mitä sille annetaan, eikä koko ajan olla vailla parempaa. Taaskin on ihmisen mieli kummallinen. Mihinkään ole tyytyväinen.



Kotimatkalla poikkesin helvetissä. Touhu on levinnyt rappukäytävään. Ensin luulin, että siellä pakataan jo kamoja veke. Paskanmarjat ja muut terttuset. Romut ei sovi enää sisälle ja nyt on vallattu tilaa käytävästä. Ovi sepposen selällään, poppikone raikui ulos asti. Mahtaa olla naapureillekin mukava kokemus. En jaksanut välittää. Kävin hakee kamoja ja suoriuduin samoin tein ulos. Miks pitää antaa katteettomia lupauksia valmistumisesta. Sitä ei ymmärrä. Pahoittaa vaan mielensä, toi oli lievä ilmaisu vitutukselle. Piti valmistuu jussiks, piti valmistuu viime viikolle, piti valmistuu tälle päivälle, pitäis valmistuu perjantaille. Mä nään ettei valmistu. Jos het alkuun olisi sanottu, että valmistumisaika on jouluksi, niin siihen olisi osannut varautua, eikä näin odottelisi ihmeitä. Olisi rauhas ja odottelisi. Kutoisi sukkaa ja villanuttua pukinkonttiin joutessaan. Kummitädille laittaisi hartiahuivin, sellaisen kivan, missä olisi erivärisiä pompuloita. Aikaa olisi.



En yhtään ihmettele, jos kanssaihmiset saa musta heikkohermoisen kuvan. Sitäkin olen, myönnettäköön, mut ettei nyt yhtä remonttia kestä. Valittaa vain ja hermot on tuhannen riekaleina. Olen yrittänyt analysoida asiaa itsessäni ja miettinyt tätä rienaavaa asiaa. Miks se tuntuu kohtuuttomalle, kuinka en voi sijoilleni rauhoittua. Olen saanut kokea elämässäni turvattomuutta ja ehkä tämä on flashbäkki johonkin sinne menneeseen. Syvältä tämä kuitenkin kumpuaa ja minä olen sen edessä kädetön. Koti ei ole pelkästää koti. Se on sielusi turvasatama, paikka missä olet suojassa vaanivilta vaaroilta. Rauhasi tyyssija. Enkä mä voi olla kirjoittamatta tästä, koska se helpottaa, kun saa purkaa ulos.



Teille muutaman kukkasen laitan. Kesän tuoksulla ja elämän ihmeellä. Aamuiset uinnit ruiskautan, vesi on vieläkin niin viileetä ettei siellä pysty juoksee. Sopii mulle. Yleensä kesäisin saan vesijuosta luonnon vesissä, mut nyt ei kyllä kykene. Hassua tuokin. Adios!