11.7.2017

Nautin simona lalalaa

Vihdoinkin saan kirjoittaa sanasen onnellisuudesta, saavuttamisesta, pupujusseista, vaaleanpunaisista hattaroista, päivänkakkaroista ja jumalaut siitä, et me ollaan päästy kotiin! Osaanko edes sanoiksi pukea tätä onnen tunnetta. Jos en sitä, niin ainakin sen, et nyt tajuan miten hemmetin ahdistunut olenkaan ollut tilanteesta. Joku voisi ajatella, et kyl on huono kestämään tuo ihmispolonen, mut samalla ymmärsin myös, et mun elämä on ollut koko tän vuoden pelkkää remontin ja väliaikaisuuden kestämistä. Ensin oli sen vanhan asunnon putkiremppa ja siihen het perään tämä. Eli koko tää vuosi on mennyt ja nyt se alkaa olla ohi. Se alkaa olla OHI. Tajuatteko?! Ei vuosi vaan tämä saatanallinen remontti. Ou jee!

Tässä meidän yhteistyö kuvausleiriltä. Mun parina oli Hellen Willberg ja meillä kyllä synkkasi heti hyvin. Aiheena oli matka ja piti yhdistää valokuvaa ja kuvataidetta. Teos on nimeltään sielun matka ja siinä kohtaa elämä, sekä helvetti.
Riehuin asunnolla kolme päivää. Menin perjantaina siinä uskossa, että kaikki olisi valmista. Paskat. Mut tein sellaisen liikkeen, et aloin vaan kantaa reiskan kamoja rappukäytävään ja ilmoitin, et mun on päästävä siivoamaan asunto. Hää tajusi et nyt on rouva tosissaan. Hetken olin voimaton ja en oikein tiennyt mistä aloittaa. Tartuin vaan tymäkästi hommiin ja siitä se lähti purkautuu. Laitoin kamoja paikoilleen ja kävin purkamaan pahviloudia ja siivoamaan, siivomaan ja vielä kerran siivoamaan. Imuroin, pesin, pesin ja imuroin. Pikku hiljaa se paska betonipöly alkoi nöyrtyä edessäni ja tunsin, et se ei seuraa mua joka paikkaan jalkapohjissa ja sukissa. Seljätysvoitto.

Otin aina huoneen kerrallaan ja laitoin kaiken sen minkä pystyin. Paljon on vielä laittamatta ja ollaan silleen vaiheessa, et ei edes täysin valmiiksi saada. Vaatekaappi mm. puuttuu ja sitä ennen ei voi niitä nyssäköitä mihinkään purkaa. Se ottaa luonnolle, mutta ymmärrän olevani voiton puolella.

Sunnuntai-iltana tavoitin yhtäkkiä onnellisuuden tunteen. Sen sellaisen suloisen, minkä vain oma koti voi sydämes läikäyttää. Hitto, kun tuntui hyvälle. Asunto alkaa olla koti ja kaikesta huolimatta siitä tulee kiva ja just meidän näköinen hima. Saatte kuvia sitten, kun on valmista. Sisäovet tulee vasta elokuussa ja pikku veskistä puuttuu mikrosementti kaikilta pinnoilta. Ne on sit syksyn juttuja.

Voitolla ja valoon tullaan taas
Reiska on tullut jatkamaan kylppärin viimeistelyä ja mää läksin mökille bilettää. Antaa hänen nyt kaks päivää tehä rauhas ja mä saan viettää normaalielämää ja ehkä jopa hitusen nauttia. Ystävät rakkaat olivat myös mökillä ja ei aikakaan, kun kemut oli pystyssä. Jösses, kun oli kivaa. Jotain sellaista mitä olin tietämättäni kaivannut. Jotensakin se elämä tuntui niin ankeelle. Koko ajan vain vastoinkäymisiä. Juu, juu, tiedän, että nekin kuuluu elämään, mut kyllä ihminen kaipaa myös onnistumisen, ilon, juhlan tunnetta. Ehkä tää tästä balansoituu ja rouva saa henkisen tasapainon.

Miehän olen lomalla ja oikeastaan vasta nyt tunsin sitä vapauttavaa tunnetta siitä, että saa ja voi olla lomalla. Yritin eilen unhoittaa suorittamisen hetkeksi ja olla vaan tilanteessa ja siinä hetkessä. Mun piti palata tänään himaan, mut ihan kuulkaa repäsen rajusti ja jäänkin möksälle vielä yhdeksi illaksi nauttimaan. Voitteko kuvitella, mitä leväperäisyyttä! ja tästä varmasti herra iso herra pudottaa sellaisen lohkareen niskaan, että taju lähteekin sitten loppuvuodeksi. Mut huihai, nyt mie nautin, koska tämä hetki voi olla katoavaa ja se menee ohi, ennen kuin siitä kiinni saan. Nautin, nautin lalalaa. Oon ihan simona ja nautin, nautin lalalaa.

2 kommenttia:

  1. Jeee!! Onnea, onnea paljon! Just niin, nyt täysillä ilo irti. Oon tosi onnellinen teidän puolesta!

    Heh, mainio tuo(kin), että 'heitit' reiskan pihalle :D Asia meininki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää onnellista! Eilen kävin suihkussa omassa kodissa sitten huhtikuun. Vähäks tuntui kivalle :)

      Poista